Posti yrityksenä
Hallinnointi
Vastuullisuus
Ura meillä
Media

Ykkösluokan kirje säilyy jatkossakin

06.03.2011

Liittyen eduskunnan käsittelyssä olevaan postilain uudistukseen, Itella haluaa tähdentää, että  sillä ei ole mitään aikeita poistaa ykkösluokan kirjettä palveluvalikoimasta.  Uudenkin lain mukaan ykkösluokan kirjeelle asetetaan kulkunopeusvaatimukset, joiden toteutumista viranomaiset seuraavat. Vaikka kakkosluokan kirjeiden volyymi  on suhteessa lisääntynyt, säilyy myös ykkösluokan kirjeen tarve markkinoilla edelleen.

Itellan näkemyksen mukaan lailla ei myöskään tule olemaan olennaista vaikutusta yötyön lisääntymiseen.

Nykyisessä postipalvelulaissa on paljon tulkintaeroja aiheuttaneita kohtia. Suomalaisten postipalvelujen toimivuuden kannalta on toivottavaa, että uusi laki saadaan voimaan lähiaikoina, jolloin epäselvistä lakipykälistä päästään eroon.

Lisätietoja: johtaja Petri Aaltonen, Itella Posti Oy, puh. 040 750 9797