Sähköisen postinjakelun kokeilu Porvoon Anttilassa päättyy

20.10.2011

Lokakuun lopussa päättyvään vapaaehtoiseen kokeiluun osallistui runsaat 140 kotitaloutta ja yritystä

Itella päättää lokakuun lopussa Porvoon Anttilan kylässä toteutetun vapaaehtoisuuteen perustuvan jakelukokeilun. Huhtikuussa 2010 alkaneeseen kokeiluun lähti mukaan yhteensä runsaat 140 Anttilan kotitaloutta ja yritystä. Kokeilun aikana kehitettiin ja testattiin vaihtoehtoja tulevien vuosikymmenien postinjakeluun yhdessä asiakkaiden kanssa. Kokeilussa yhdistyivät perinteinen postinjakelu ja uudet sähköiset tavat vastaanottaa päivittäiset postilähetykset. Mukana yhteistyössä on ollut Valtion teknillinen tutkimuskeskus.

Kehitystyötä tehtiin Living Lab -toimintamallilla, jossa postinjakelupalveluja kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa palvelujen todellisessa käyttöympäristössä. Kokeilu koski Itellan päiväpostin ja pakettien jakelua, ei erillistä sanomalehtien jakelua.

– Halusimme kysyä asiakkailta, millaisia jakelupalveluja he haluavat tulevina vuosikymmeninä käyttää. Kokeilussa kehitettiin muun muassa sähköisiin lukulaitteisiin tarkoitettujen lehtiversioiden jakelua.  Anttilan jakelukokeilun myötä Itella tarjoaa ensimmäisenä postiyrityksenä maailmassa lukulaitteesta riippumattoman kanavan sähköisen lehden vastaanottamiseen, lukemiseen ja arkistointiin. Sähköinen lehden jakelukanavana on kuluttajille ilmainen sähköinen postilaatikko, NetPosti. Samaan NetPosti-asiointipalveluun voi keskittää myös muun kotitalouden asiaviestinnän, kehitysjohtaja Tommi Tikka Itellasta kertoo.

– Monille kokeiluun osallistuneista riitti hyvin perinteinen postinjakelu vain kaksi kertaa viikossa. Sähköisen sanomalehden vastaanottaminen NetPostiin ja lukeminen sähköiseltä lukulaitteella sai kokeilijoilta erittäin positiivista palautetta. Osa kokeilijoista olisi halunnut vastaanottaa jo kaiken postinsa sähköisessä muodossa NetPostiin.

Lisätietoja medialle: Itella MediaDesk, puh. 020 452 3366