Posteja koskeneet yt-neuvottelut päätökseen

06.10.2011

Muutoksia palvelupisteverkostoon - omia myymälöitä suljetaan ja muutetaan myyntipisteiksi, pakettiautomaatteja lisätään

Postin asiakkaiden tarpeet ja kuluttajakäyttäytyminen ovat muuttuneet voimakkaasti viestinnän sähköistymisen ja verkkokaupan lisääntymisen myötä. Muutokset näkyvät posteissa eniten asioimissyiden muutoksena. Syksyn aikana on käyty yhteistoimintaneuvotteluja Postin palvelupisteverkoston uudistamiseksi. Neuvottelut ovat nyt päättyneet.

Yt-neuvottelujen myötä postien kokonaismäärä vähenee 17:llä. Muutos kohdistuu pääasiassa suuriin kaupunkeihin, joihin jää edelleen useita posteja ja lisätään muita palvelupisteitä. Posti palvelee jatkossa yli tuhannella palvelupisteellä. Palvelupisteverkosto muodostuu posteista, laajentuvasta SmartPOST-pakettiautomaati-palvelusta sekä Postin noutopisteistä.

Käynnissä on postialan rakennemuutos, joka pakottaa myös Itellan tarkastelemaan kaikkea toimintaansa kriittisesti. Palveluverkon uudistaminen onkin osa Itellan julkistamaa 100 miljoonan euron säästöohjelmaa

- Postipalveluiden pitää olla helposti asiakkaiden saatavilla. Yhä suurempi osa posteissa käynneistä on verkkokaupoista tilattujen pakettien noutoja. Kustannuksiltaan keveämmillä palvelupisteillä voimme tulevaisuudessa tarjota yhä enemmän joustoa siihen, mistä pakettinsa voi noutaa. SmartPOST-pakettiautomaattien käytön yleistyessä ja Postin Noutopiste-konseptin laajentuessa tämä toteutuu. Vielä nyt nouto on sidoksissa omaan kotipostiin, johtaja Petri Aaltonen kertoo.

- Nyt muutoksia toteutetaan pääasiassa suurimmissa kaupungeissa. Jatkossa osaan niistä kaupunginosista, jotka jäävät nyt ilman postia, perustetaan Postin Noutopiste. Asiasta tiedotetaan suunnitelmien tarkentuessa.

Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla on 15 SmartPOST-pakettiautomaattia. Vuoden loppuun mennessä niitä tulee 35 kappaletta lisää 16 uudelle paikkakunnalle (tarkemmat tiedot paikkakunnista SmartPOST-tiedotteesta).

Myymäläverkoston uudistus tuo muutoksia eri puolille Suomea

Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena 17 Postin omaa myymälää suljetaan ja asiakkaiden palvelu siirtyy muihin olemassa oleviin Postin omiin myymälöihin. Muutokset alkavat aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella ja niiden on tarkoitus toteutua viimeistään kesäkuun 2012 loppuun mennessä.

Lisäksi 17 oman myymälän palvelut siirtyvät yhteistyökumppanin ylläpitämään Postin myyntipisteeseen. Siirrot toteutetaan, kun sopiva yhteistyökumppani alueelta löytyy. Toistaiseksi palvelua saa nykyisestä paikasta.

Muutoksista tiedotetaan kyseisten alueiden asukkaita ja yrityksiä asian ollessa ajankohtainen.

Palvelupisteverkostossa on jatkossa noin 100 Postin omaa myymälää ja yritysten yhteydessä toimivia myyntipisteitä noin 900. Lisäksi palvelupisteverkostoon kuuluvat pakettiautomaatit ja noutopisteet.

Neuvottelujen alussa henkilöstön vähennystarpeeksi arvioitiin 260 henkilötyövuotta. Neuvottelujen päättyessä, vapaaehtoisten järjestelyjen jälkeen vähennystarpeeksi täsmentyi 155 henkilötyövuotta. Tehostukset toteutetaan osa-aikaistamisin ja irtisanomisin. Paikkakuntakohtaisia vähennystarpeita ei pystytä tässä vaiheessa vielä kertomaan, koska henkilökohtaiset keskustelut työntekijöiden kanssa käynnistyvät vasta yt-neuvottelujen päätyttyä.

Postin myymälät, jotka suljetaan:
(postista noudettavien lähetysten nouto siirtyy toiseen Postin myymälään ja muut postipalvelut saa mistä tahansa Postin palvelupisteestä)

00180 HELSINKI (Ruoholahti)
00300 HELSINKI (Pikku Huopalahti)
00600 HELSINKI (Käpylä)
00750 HELSINKI (Puistola)
00840 HELSINKI (Laajasalo)
01200 VANTAA (Hakunila)
01710 VANTAA (Pähkinärinne)
02200 ESPOO (Niittykumpu)
20540 TURKU
20810 TURKU (Martinmäki)
28360 PORI
33540 TAMPERE (Sammonkatu)
33710 TAMPERE (Kaukajärvi)
40700 JYVÄSKYLÄ (Mäki-Matti)
45700 KUUSANKOSKI
90400 OULU (Limingantulli)
90420 OULU

Postin myymälät, joiden palvelut suunnitellaan siirrettäväksi yhteistyökumppaneille alueilla:
Muutoksia toteutetaan siinä vaiheessa, kun sopiva yhteistyökumppani löytyy.

07900 LOVIISA
10300 KARJAA
13210 HÄMEENLINNA (Hätilä)
15870 HOLLOLA
20610 TURKU (Varissuo)
21600 PARAINEN
23500 UUSIKAUPUNKI
28400 ULVILA
33310 TAMPERE (Tesoma)
36200 KANGASALA
38700 KANKAANPÄÄ
40520 JYVÄSKYLÄ (Kuokkala)
42100 JÄMSÄ
71800 SIILINJÄRVI
81700 LIEKSA
84100 YLIVIESKA
99600 SODANKYLÄ

Helsingin pääpostitalossa Elielin aukion puolella toimiva posti jatkaa ennallaan, mutta ylemmän kerroksen (Kiasman aukion puolella) Postin erikoismyymälän toiminta loppuu.

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Itellan MediaDesk, puh. 020 452 3366