Lappeenrannan postikeskuksen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät tänään

04.10.2011

Lappeenrannan postikeskuksen toimintojen uudelleen järjestelemisen vuoksi 26 vakituisen työntekijän nykyinen työ loppuu. Tänään päättyneet yhteistoimintaneuvottelut olivat jatkoa lokakuussa 2009 aloitetulle kirjelajittelun keskittämiselle uuden teknologian lajittelukeskuksiin ja osa Itellan säästöohjelmaa, jonka tarkoituksena on leikata kustannuksia yli 100 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana.

Lappeenrannan postikeskuksessa käsin tehtävä kirjeiden lajittelu siirretään syksyn aikana Helsingin ja Kuopion postikeskuksiin, joissa kirjeet voidaan lajitella koneellisesti. Paketit lajitellaan koneellisesti Logistiikkakeskuksessa Vantaalla. 

Kirjelajittelun keskittämisellä uuden teknologian lajittelukeskuksiin Itella Posti sopeuttaa toimintansa jatkuvasti väheneviin lähetysmääriin.

Toiminta Lappeenrannan postikeskuksen tiloissa jatkuu, sillä sinne on siirtynyt osa eri puolilla Lappeenrantaa sijaitsevista postinjakelun lähtöpisteistä. Muutoshankkeen jälkeen postikeskuksen tiloissa työskentelee noin 90 Itellan työntekijää.

Lappeenrannassa työskentelee yli 200 Itellan työntekijää, joista suurin osa postin perus- ja varhaisjakelussa. Lisäksi alueella on työntekijöitä logistiikassa ja Postin myymälöissä.

Muut Itellassa syksyllä aloitetut yt-neuvottelut jatkuvat edelleen ja niistä tiedotetaan neuvotteluiden päätyttyä.

 

Lisätietoja medialle: Itella MediaDesk, puh. 020 452 3366