Joulupaketteja postissa ennätysmäärä

28.12.2011

Verkkokaupan suosio näkyi tänä vuonna erityisesti joulupakettien määrässä. Itella Postin kuljettamien kuluttajien verkkokaupasta tilaamien pakettien määrä kasvoi viime vuodesta 15 prosenttia. Kaiken kaikkiaan pakettien kokonaismäärä kasvoi kuluneen vuoden aikana 6 prosenttia.

- Olimme varautuneet merkittävään kasvuun, mutta viimeisen viikon pakettimäärä yllätti silti; asiakkaat hyödynsivät kotimaisten verkkokauppojen viimeiset toimituspäivät loppuun asti. Kiireisimpänä päivänä pakettien määrä ylitti 200 000 paketin rajan, kun keskimäärin paketteja toimitetaan päivässä noin 115 000. Kaikki ajoissa lähetetyt paketit saatiin ennätysmääristä huolimatta toimitettua asiakkaille jouluksi, pakettipalveluiden johtaja Aku Happo kertoo.

Itella Posti on varautunut verkkokaupan kasvuun muun muassa ottamalla käyttöön 50 SmartPOST-pakettiautomaattia eri puolilla maata. Yli tuhannen postin palvelupisteverkostoa vahvistetaan myös lisäämällä palveluyritysten yhteydessä olevien pakettien noutopisteiden määrää vilkkaimmilla asiointipaikoilla. 

- Ensi vuonna paketin noutaminen on entistä helpompaa. Asiakas voi valita pakettinsa noutopaikan entistä vapaammin ja valtakunnallinen kotiinkuljetuspalvelu järjestyy suuremmillekin tavaroille. Haluamme kaikin tavoin kehittää palveluitamme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja lisäämään asiakkaiden valinnanvaraa, Happo kertoo.

Joulukorttien määrä laski

Kymmenisen vuotta lievässä laskussa ollut joulukorttien määrä väheni tänä jouluna hieman aiempaa enemmän. Tänä vuonna suomalaiset lähettivät hieman yli 40 miljoonaa joulukorttia.

Muutosta on ennakoitu jo pidempään, mutta suomalaiset ovat pitäneet kiinni joulukorttiperinteestä sähköisen viestinnän vahvasta kasvusta huolimatta. Nyt taite näyttäisi tapahtuneen. Näilläkin toteutuneilla lähetysmäärillä suomalaiset ovat lähettäjinä edelleen Euroopassa kärkikaartissa.

Suomalaiset ovat lähettäneet noin 65 miljoonaa postikorttia vuodessa. Ylivoimaisesti suurin korttisesonki on joulu, toisena tulee ystävänpäivä ja kolmantena pääsiäinen. Suurin osa joulukorteista lähetetään kotimaahan. Noin viisi miljoonaa joulutervehdystä postitetaan ulkomaille, enimmäkseen muihin Pohjoismaihin, Yhdysvaltoihin, Englantiin ja Saksaan.