Terveydenhuollon lähetykset pyritään turvaamaan työtaistelusta huolimatta

03.11.2010

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n työtaistelut viivästyttävät postinjakelua osittain edelleen koko Suomessa.

Työtaisteluista huolimatta pyritään erityisjärjestelyillä hoitamaan normaalin aikataulun mukaisesti:

Näin lähetykset saadaan käsiteltyä postinlajittelussa normaalissa aikataulussa. Erityisjärjestely ei koske kirjelaatikkoihin tai posteihin jätettyjä ns. tavallisia kirjelähetyksiä (1. lk tai 2. lk).

Normaalisti hoidetaan lisäksi työtaistelutoimenpiteiden piiriin kuulumattomat:

Pääsääntöisesti normaalin aikataulun mukaisesti hoidetaan:

Postinkulku Lounais-Suomessa

Eilen alkanut työnseisaus Turun postikeskuksessa päättyi tänä aamuna, mutta se hidastaa postinkulkua loppuviikon ajan 20 - 25 -alkuisilla postinumeroalueilla Lounais-Suomessa vähintään yhdellä päivällä. Mikäli PAU:n ilmoittamat työnseisaukset jatkuvat, ovat muut vaikutukset Lounais-Suomessa:

Muita ennalta ilmoitettuja työnseisauksia ei tällä viikolla ole. Seuraavat työnseisaukset olisivat ensi ja sitä seuraavalla viikoilla 45 ja 46. Jos työnseisaukset tällöin alkavat, pitenee lähetysten toimitusaika ja ruuhkan purkaminen useisiin vuorokausiin kaikkialla Suomessa. Vaikutuksista tiedotetaan tarvittaessa myöhemmin.

Lisä- ja ylityökielto viivästyttää lähetysten kulkua valtakunnallisesti

Voimassa on edelleen Posti- ja logistiikka-alan unionin julistama lisä- ja ylityökielto, joka viivästyttää paikoittain lähetysten kulkua koko Suomessa.

Viivästykset koskevat päiväjakelussa jaettavia:

Päiväpostin jakelutilanne vaihtelee alueittain ja päivittäin, sen vuoksi myöskään tarkkoja paikkakuntakohtaisia ennusteita ei voida antaa.

Työtaistelutoimenpiteiden taustalla on Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus, joka umpeutui 15. lokakuuta. Meneillään olevissa työehtosopimusneuvotteluissa on tavoitteena solmia uusi sopimus mahdollisimman pian.

Lisätietoja: Postin asiakaspalvelu vastaa kuluttajille numerossa 0200 71000 (pvm/mpm) ma-pe klo 8-20 ja la klo 9-14 ja yrityksille numerossa 0200 77000 (pvm/mpm) ma-pe klo 8-18.

Lisätiedot medialle: Itella MediaDesk, puh. 020 452 3366