Postimerkkivuosi alkaa rockilla ja keijuilla

13.01.2010

Postimerkkivuosi 2010 alkaa 25. tammikuuta. Silloin ilmestyy postimerkkivihko, pienoisarkki sekä ensimmäisen luokan yleismerkki kymmenen kappaleen tarra-arkkina.

Kotimaisen rockin huippunimet Eppu Normaali, Popeda, Yö, Mamba, Dingo ja Maarit ovat mukana julkaistavassa postimerkkivihkossa. Suositut ja edelleen esiintyvät bändit ja artistit on merkkeihin istuttanut Klaus Welp. Merkeissä nähdään bändit ja muusikot 80-luvun ilmeessä.

Tammikuussa julkaistaan myös seuraavan kuun ystävänpäivää silmällä pitäen pienoisarkki hempeistä keijuista. Sydänkeiju, viulistikeiju ja esimerkiksi tähtikeiju vievät perille suomalaisten ystävänpäiväviestit. Keijujen luojana on nuori taiteilija Minni Havas.

Ystävänpäivä on joulun jälkeen vuoden toiseksi suosituin postikorttisesonki. Suomalaiset lähettävät noin viisi miljoonaa ystävänpäiväkorttia.

Tunnetun postikorttitaiteilijan Inge Löökin kynästä on lähtöisin puolestaan uusi Kissankäpälä-ikimerkki. Ensimmäisen luokan ikimerkissä on kuvattu kolme kissankäpälä-kukkaa jugend-vaikutteisesti. Merkki julkaistaan kymmenen kappaleen tarra-arkissa. 

Mistä merkkejä saa

Postimerkit voi ostaa kätevästi ennakkoon ja kotiovelle toimitettuna Postin verkkokaupasta www.posti.fi/ostoksille. Postimerkkejä saa yhteensä noin 4 000 myyntipisteestä: posteista, kioskeista, kirjakaupoista, päivittäistavarakaupoista ja tavarataloista. Postimerkkien jälleenmyyjän tunnistaa postimerkkejä -tarrasta.

Kaikki vuoden 2010 postimerkit esitellään Postin internetsivuilla.

Lisätietoja tiedotusvälineille:

Postimerkeistä:
Postimerkkikeskus, liiketoimintajohtaja Markku Penttinen, puh.020 451 5519, etunimi.sukunimi@posti.fi

Teknisistä tiedoista:
tuotepäällikkö Petri Pohjolainen, puh. 020 451 5572, etunimi.sukunimi@posti.fi ja tuotepäällikkö Tommi Kantola, puh. 020 451 5531, etunimi.sukunimi@posti.fi.

Itellan Viestinnän yhteyshenkilö:
viestintäpäällikkö Mika Heijari, puh. 020 451 3045, etunimi.sukunimi@itella.com

Itellan kuvapankista löydät kuvia tiedotusvälineiden käyttöön. Kuvamateriaalia on saatavissa konsernin nettisivujen Media-osiosta (Kuvapalvelu ja logot): www.itella.fi/media  -> Postimerkit