Neuvottelut työehtosopimuksesta jatkuvat

18.10.2010

Viiveet mahdollisia postinjakelussa Posti- ja logistiikka-alan unionin (PAU) ylityökiellon vuoksi

Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus umpeutui perjantaina 15. lokakuuta. Viime viikolla käynnistyneet työehtosopimusneuvottelut jatkuvat tällä viikolla. Tavoitteena on solmia uusi sopimus mahdollisimman pian.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU käynnistää keskiviikkoyönä 20.10. työtaistelutoimenpiteenä yli- ja lisätyökiellon, joka koskee postin perusjakelua ja palveluja Postin omissa myymälöissä, mutta ei sanomalehtien jakelua.

Ylityökielto saattaa viivästyttää postinkulkua jonkin verran. Postin myymälöissä ja muiden yritysten yhteydessä toimivissa Postin myyntipisteissä palvelut jatkuvat normaalisti. Ylitöitä on tehty esimerkiksi silloin, kun henkilöstön sairauslomat vähentävät työntekijöiden määrää toimipaikoissa.

Meneillään olevissa neuvotteluissa tavoitteena on saavuttaa myös jatkossa sellainen neuvottelutulos, joka mahdollistaa Itellan ja työntekijöiden hyvän yhteistyön ja tiiviin keskusteluyhteyden postialalla meneillään olevien isojen haasteiden edessä. Postitoiminnan taloudellinen tilanne on heikentynyt nopeasti, siksi erittäin maltillinen kustannusten nousu on välttämätöntä esimerkiksi lehtien jakelukustannusten kannalta.

Merkittävä postialaan vaikuttava tekijä on viestinnän sähköistyminen osana tietoyhteiskuntakehitystä. Sähköistyminen vähentää perinteisen postin määrää. Toinen postialaa muokkaava tekijä on ensi vuonna tapahtuva postilainsäädännön uudistaminen.

Itella on edelleen yksi Suomen suurimmista yritystyönantajista. Itella-konserni työllistää noin 29 500 henkilöä, joista Suomessa työskentelee noin 22 000.

Lisätiedot: Itella MediaDesk, puh. 020 452 3366