Laittomat työtaistelut viivästyttävät postinkulkua erityisesti Etelä-Suomessa

28.10.2010

Postinjakelu viivästyy Etelä-Suomessa 00-19 ja lisäksi muualla Suomessa 45-99 -alkuisilla postinumeroalueilla. Kaikki alueille tulevat ns. yli yön -tuotteet (1. luokan kirjeet, maksikirjeet ja osa aikakauslehdistä) myöhästyvät jakelusta, osa lähetyksistä saadaan jaettua vastaanottajille vuorokauden viiveellä, osa vasta ensi viikon alussa. Lisäksi kaikki alueille tulevat ja alueilta lähtevät 2. luokan lähetykset myöhästyvät osittain vähintään vuorokaudella.

Viivästykset aiheuttaa laittomat työtaistelutoimenpiteet Helsingin postikeskuksessa, jossa lajitteluhenkilöstö on kieltäytynyt viime yönä sekä tänä aamuna tekemästä työtä ja poistunut työpaikalta. Työnantajan näkemyksen mukaan kyseessä ovat laittomat lakot, koska ilmoitusta näistä työtaistelutoimenpiteestä ei ole annettu ennakkoon.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n työtaistelutoimenpiteet eivät koske sanomalehtien varhaisjakelua. Postin myymälöissä ja muiden yritysten yhteydessä toimivissa Postin myyntipisteissä palvelut jatkuvat normaalisti.

Työtaistelutoimenpiteiden taustalla on Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimus, joka umpeutui 15. lokakuuta. Meneillään olevissa työehtosopimusneuvotteluissa on tavoitteena solmia uusi sopimus mahdollisimman pian.

Lisätietoja: Postin asiakaspalvelu vastaa kuluttajille numerossa 0200 71000 (pvm/mpm) ma-pe klo 8-20 ja la klo 9-14 ja yrityksille numerossa 0200 77000 (pvm/mpm) ma-pe klo 8-18.

Lisätiedot medialle: Itella MediaDesk, puh. 020 452 3366