Joulukortteja postitettiin runsaat 47 miljoonaa

23.12.2010

Perinteinen joulukortti säilyttää suosionsa sähköisten viestimien rinnalla

Suomalaisten jouluperinteissä säilyy joulukortin lähettäminen. Vaikka sähköiset viestintälaitteet tarjoavat vaihtoehtoja joulutervehdyksen lähettämiseen ystäville ja sukulaisille, perinteinen kortti koetaan henkilökohtaiseksi ja arvostetuksi tavaksi muistaa.

Suomalaiset lähettivät tänä vuonna runsaat 47 miljoonaa joulutervehdystä. Joulutervehdysten määrä on vakiintunut 1990-luvun puolivälin jälkeen pyöreään 50 miljoonaan kappaleeseen. Viime vuonna joulutervehdyksiä lähetettiin lähes 50 miljoonaa kappaletta. Suurin osa korteista lähetetään kotimaahan. Noin viisi miljoonaa joulutervehdystä postitetaan ulkomaille, enimmäkseen muihin Pohjoismaihin, Yhdysvaltoihin, Englantiin ja Saksaan.

- Kuorellisten joulukorttien määrä postinkäsittelyssä on kasvanut. Se kertoo siitä, että suomalaiset satsaavat joulun muistamiseen. Kuoreen suljetaan yhä useammin tervehdys, joka voi olla valokuva, itse askarreltu tai kaksiosainen kortti tai muuten muodoltaan sellainen, että vaatii suojakseen kuoren, tuotepäällikkö Mari Jäntti Itellasta kertoo.

Eniten joulupostia Suomessa saa vuodesta toiseen joulupukki. Posti on kuljettanut tänä vuonna joulupukille runsaat 600 000 kirjettä ja korttia ympäri maailmaa, noin 200 maasta. Eniten kirjeitä joulupukille lähetetään Englannista, toiseksi eniten Romaniasta ja Italiasta. Joulupukki itse lähettää arviolta 40 000 vastauskirjettä kiitokseksi saamistaan kirjeistä.

Vuosittain suomalaiset lähettävät noin 70 miljoonaa postikorttia. Joulun lisäksi muita vilkkaita korttisesonkeja ovat ystävänpäivä ja pääsiäinen.

Lisätietoja medialle:
tuotepäällikkö Mari Jäntti, puh. 020 451 7523, etunimi.sukunimi@posti.fi