Itella valmistautuu alueelliseen hinnoitteluun

03.11.2009

Muutos ei koske kuluttajien lähetyksiä

Itella valmistelee alueellista hinnoittelumallia yritysten lähettämien kirjeiden, pakettien, lehtien ja suoramainosten jakelulle Suomessa. Muutos ei koske kuluttajien postimerkillä tai muulla postimaksumerkinnällä maksettuja lähetyksiä.

Suunnitteilla oleva aluehinnoittelu perustuu jakelukustannusten eroihin eri alueilla. Kuljettavat matkat ja asukastiheys vaikuttavat hintaan, jakelukustannukset ovat pienimpiä tiheään asutuilla alueilla ja suurimpia harvaan asutuilla alueilla. Eri puolella Suomea voi olla esimerkiksi kolme postinumeroihin perustuvaa hinnoittelualuetta. Lopullisesta mallista tehdään päätös uuden postipalvelulain valmistuttua ensi vuoden aikana.

- Jos malli otetaan käyttöön, voisi yrityksen lähettämän laskun jakelukustannus olla pienempi tiheästi asutulla alueella kaupungissa ja kalliimpi maaseudulla, kertoo Itella Viestinvälityksen johtaja Kari Kivikoski.

Taustalla on vuonna 2011 vuoden alussa voimaan tuleva EU:n uusi postidirektiivi, mikä mahdollistaa kermankuorintakilpailuun parhailla markkinapaikoilla eli tiheään asutuilla alueilla ja johtaa väistämättä eriytyvään alueelliseen hinnoitteluun.

Lisätietoja
antaa  Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmän johtaja Kari Kivikoski
- yhteydet numerosta 020 452 3366 (Itella MediaDesk)

 

Kuvamateriaali:
Itellaan liittyviä valokuvia ja logoja on saatavissa nettisivujen Media-osiosta (Kuvapalvelu ja logot): www.itella.fi/media



Itella
Itella-konserni tarjoaa ratkaisuja tieto- ja tuotevirtojen hallintaan. Itella toimii viestinvälityksen, informaatiologistiikan ja logistiikan aloilla Pohjois-Euroopassa, keskisessä Euroopassa sekä Venäjällä. Henkilöstömäärä on noin 30 000 ja vuoden 2008 liikevaihto oli 1 953 miljoonaa euroa. Konserni palvelee yritysasiakkaitaan Itella-nimellä ja kuluttajia Suomessa Posti-nimellä. Lisätietoja osoitteessa
www.itella.fi/group.