Lomaosoitteenmuutos tuo postit kesäosoitteeseen

21.05.2007

Suurin osa suomalaisista lomailee kesäkuun puolivälin ja elokuun alkupuolen välisenä aikana, ja silloin osoitteenmuutosten määrä lähes kolminkertaistuu. Ruuhka kannattaa välttää tekemällä osoitteenmuutos hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen loman alkua. Näin postin saa oikeaan osoitteeseen haluttuna päivänä. Yksityinen lomanviettäjä voi valita joko määräaikaisen osoitteenmuutoksen tai jakelun keskeytyksen.

Määräaikaisessa osoitteenmuutoksessa kaikki Postin päiväjakelussa saapuneet lähetykset käännetään lomaosoitteeseen. Määräaikaisen osoitteenmuutoksen lyhyin kesto on 7 vuorokautta.  Postien kääntäminen kotimaan lomaosoitteeseen maksaa 11,90 (internet ja muuttopuhelin) tai 14,90 (postin myymälä tai myyntipiste, lomake) euroa ensimmäiset kaksi kuukautta. Lisäkuukaudet maksavat 3,80 euroa/alkava kuukausi. Palvelussa postit jaetaan haja-asutusalueella postilaatikkoon, joka sijaitsee alueen vakituisten asukkaiden postilaatikkoryhmässä.

Postit voi myös saada vakituisten asukkaiden laatikkoryhmää lähemmäksi, esimerkiksi oman mökin tienhaaraan. Palvelu on maksullinen, ja siitä saa lisätietoa Postin palvelunumerosta 0200 71000.

Postinjakajan työ helpottuu ja postinkulku on sujuvaa, kun nimi merkitään selkeästi  postilaatikkoon lomapaikkakunnalla sekä lisäksi jokaisen kesäasukkaan nimi postilaatikon kannen sisäpuolelle.

Jakelun keskeytys -palvelussa asiakkaan posteja ei jaeta, vaan ne säilytetään postissa turvallisesti koko loman ajan. Palvelu tilataan vähintään seitsemäksi vuorokaudeksi. Internetissä tai muuttopuhelimessa tilattuna palvelun hinta on 1 viikosta 2 viikkoon 7 euroa, ja sitä pidemmäksi ajaksi aina 2 kuukauteen asti 11,90 euroa. Loman aikana tulleet postit ovat noudettavissa kotipostista viimeistään kaksi työpäivää palvelun päättymisen jälkeen.

Vuoden 2007 alusta alkaen 1–2 viikon mittainen jakelun keskeytys kotitalouksille on muuttunut maksulliseksi palveluksi.  Lähetysten erottelu muusta postivirrasta joka työpäivä on monivaiheista ja tarkkuutta vaativaa käsityötä. Lähetykset lajitellaan, niputetaan ja kuljetetaan päivittäin säilytettäväksi erikseen sovittuun paikkaan. Lopuksi säilytykseen kerätyt lähetykset niputetaan ja kuljetetaan noudettavaksi postinsaajan lähipostiin.

Osoitteenmuutoksen tai jakelun keskeytyksen voi tehdä vaivattomasti seuraavilla tavoilla:
1. internetissä, osoitteessa www.muuttoilmoitus.fi (suomi) tai www.flyttningsanmalan.fi (ruotsi). Palveluun kirjaudutaan pankkitunnuksilla (Nordea, Osuuspankki, Sampo, Säästöpankit/paikallisosuuspankit, Tapiola, Ålandsbanken, Handelsbanken), sirullisella henkilökortilla tai Postin verkkotunnuksilla. Internetissä voi myös samalla maksaa tilaamansa palvelun.
2. soittamalla muuttopuhelimeen numeroon 0203 456 456 (suomi) tai numeroon 0203 457 457 (ruotsi).

Internetissä tai muuttopuhelimessa tehty muuttoilmoitus on 3 euroa halvempi kuin lomakkeella tehtynä ja muutos tulee voimaan jopa kaksi päivää aiemmin.

Kirjallisesti kesäosoitteenmuutoksen voi tehdä tulostamalla lomakkeen internetistä tai käymällä postitoimipaikassa. Kirjalliset muuttoilmoitukset voi postittaa tai jättää esim. postiin tai maistraattiin.

Sanomalehdet ylläpitävät omia asiakasrekistereitään, joten ilmoitus lehden kääntämisestä kesäosoitteeseen tai jakelun keskeytyksestä tulee tehdä suoraan sanomalehden omaan asiakaspalveluun.

Viime kesänä 78 000 taloutta käänsi postinsa kesäosoitteeseen tai keskeytti jakelun. Kaikkiaan osoitteenmuutoksia tekee vuosittain yli 850 000 taloutta ja noin 25 000 yritystä.

Myös yritykset ja yhteisöt voivat tehdä osoitteenmuutokset internetissä osoitteessa www.posti.fi/yritysosoitteenmuutos. Määräaikaisen osoitteenmuutoksen ja jakelun keskeytyksen hinta yrityksille ja yhteisöille internetissä tehtynä on ensimmäiseltä kahdelta kuukaudelta 16,70 euroa ja lomakkeella Postin myymälässä tai myyntipisteessä tehtynä 19,70 euroa.

Lisätietoja osoitteenmuutospalveluista saa Postin asiakaspalvelusta 0200 71000 (suomi) ja 0200 27100 (ruotsi). Asiakaspalvelu palvelee ma-pe klo 8-20 ja la klo 9-14.

LIITTEENÄ:
äänitiedote haastattelun muodossa (mp3)
äänitiedote haastattelun muodossa (rm)
äänitiedotteen kysymykset

LISÄTIETOJA:
tuotepäällikkö Pauli Mannikainen, puh. 020 451 4681