Itella valtion laskujenvälityksen yhteistyökumppaniksi

17.12.2007

Itella Information Oy voitti viime keväänä tarjouskilpailun valtion laskujenvälityksestä. Uusi sopimus, joka astui voimaan 1.12.2007, mahdollistaa entistä laajemman yhteistyön Itella Information Oy:n ja Suomen valtion välillä. Valtiokonttorin tavoitteena on saada kaikki valtiolle tulevat ostolaskut verkkolaskuiksi vuoden 2009 loppuun mennessä samoin kuin merkittävä osuus myyntilaskuista.

Tavoitteen onnistumiseksi yhteistyö Itellan kanssa on välttämätön, toteaa Kristiina Seppälä Valtiokonttorista.

  - Vuositasolla on kysymys runsaasta 2,7 miljoonasta tulevasta ja 13,2 miljoonasta lähtevästä laskusta. Lähtevien laskujen osalta suurimmat vuosittaiset laskutuserät muodostuvat Ajoneuvohallintokeskuksen noin 6,7 miljoonasta ajoneuvoverosta ja Viestintäviraston reilusta 5 miljoonasta TV-maksuluvasta. Valtiolta lähtevistä laskuista noin 89 prosenttia menee kuluttajille. Valtiolle tulevista laskuista lähes 70 prosenttia tulee jo nyt sähköisesti. Näistä noin 30 prosenttia on verkkolaskuja. 

Virastoon saapuvat paperilla olevat ostolaskut Itella digitoi ja liittää suoraan viraston ostolaskujen kierrätysjärjestelmään, jossa aineisto on heti käytettävissä.   Itella Informationin avulla valtion eri virastot voivat siirtyä tiedonkäsittelyssään täysin sähköisiin tehokkaisiin prosesseihin, joka merkitsee veronmaksajalle selkeitä säästöjä. Sähköiset prosessit merkitsevät toiminnan merkittävää tehostumista, kun manuaaliset työvaiheet jäävät pois, virheet vähenevät ja tiedonkäsittely nopeutuu.

Kuluttajalle suunnatun laskun tie kulkee virastosta Itellan kautta vastaanottajalle usein täysin sähköisesti.   Kuluttajat alkavat nykyisin olla enenevässä määrin jo valmiita siirtymään sähköiseen asiointiin. Itella-konsernin sähköisen asioinnin palvelu NetPosti tarjoaa tähän sisältö- ja pankkiriippumattoman mahdollisuuden. Laskut, tiliotteet, palkkalaskelmat ja muut asiaviestit voi vastaanottaa NetPostiin, jonne ne voidaan myös arkistoida.   Jos vastaanottaja ei halua verkkolaskua, Itella tulostaa sen paperille.

Valinta valtion laskujenvälittäjäksi on tärkeä askel Itella Informationille. 

-Itella Information tukee valtion organisaatioita ja suomalaista yhteiskuntaa siirtymisessä kohti sähköistä laskutusta. Kuluttajan on kuitenkin saatava itse päättää, missä muodossa haluaa laskunsa vastaanottaa.

Me tarjoamme laskujen lähettäjille ja vastaanottajille välineet laskutukseen sekä sähköisesti että paperilla, sanoo Jari Annala Itella Information Oy:stä.

Lisätietoja:

Valtiokonttori, maksuliikeasiantuntija Kristiina Seppälä, puh. 050 430 5391.

Itella Information Oy, varatoimitusjohtaja Jari Annala, puh. 0400 338 585.

 

Valtiokonttori on laatujohdettu monialainen palveluvirasto, joka toimii valtiovarainministeriön ohjauksessa. Palvelemme valtiokonsernia talous- ja henkilöstöhallinnon asiantuntijana tuottamalla keskitetysti konsernitasoista tietoa, ohjaamalla hallinnon tietotuotantoa ja menetelmien käyttöä sekä ohjaamalla ostopalvelujen käyttöä. Hoidamme lisäksi valtion sisäistä talous- ja finanssihallintoa, eläke- ja vahinkoturvaa sekä sotilasvamma- ja veteraaniasioita. Palveluksessamme on noin 600 henkilöä.

Itella Information on kumppani asiakkaan tietovirtojen käsittelyyn, hallintaan ja jakeluun. Olemme erikoistuneet organisaatioiden laskutuksen prosesseihin, tilaus-toimitusketjun hallintaan ja dokumenttien käsittelyn automatisointiin. Tarjoamme joustavimmat ja tehokkaimmat palvelut hyödyntäen uusinta teknologiaa ja parhaita käytäntöjä helposti, nopeasti ja asiakkaan arvoa kasvattaen. Toimimme kahdeksassa Pohjois-Euroopan maassa 1 600 ammattilaisen voimin ja liikevaihtomme vuonna 2006 oli 200 miljoonaa euroa. Suomessa toimivan Itella Information Oy:n liikevaihto vuonna 2006 oli 91 miljoonaa euroa ja henkilökuntaa on 650. Itella Information -liiketoimintaryhmä kuuluu Itella-konserniin.