Posti Group Oyj: Markku Pohjola Posti Groupin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi

27.03.2017

Posti Group Oyj, Pörssitiedote 27.3.2017

 

Markku Pohjola Posti Groupin hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi

Posti Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 27.3.2017 Helsingissä. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että osinkoa jaetaan 69 % yhtiön oikaistusta nettotuloksesta, 25 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että jaetaan ylimääräinen 35 miljoonan euron osinko. Yhteensä osingonjako on 60 miljoonaa euroa.

Yhtiökokous vahvisti myös vuoden 2016 tilinpäätöksen sekä myönsi vastuuvapauden hallintoneuvostolle, hallitukselle ja toimitusjohtajalle.

Hallitus

Postin hallituksen jäsenten lukumääräksi päätettiin kahdeksan.

Hallituksen jäseninä jatkavat

Hallitukseen uusiksi jäseniksi valittiin ekonomi Markku Pohjola sekä toimitusjohtaja Eero Hautaniemi, Oriola-KD Oyj.

Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Markku Pohjola ja varapuheenjohtajaksi Suvi-Anne Siimes.

- On todella mielenkiintoista ja innostavaa tulla mukaan Postiin, joka on erinomaisessa kehitysvaiheessa ja tarjoaa laajalla palveluvalikoimallaan paljon mahdollisuuksia suomalaisille kuluttajille ja yrityksille myös tulevaisuudessa. Postin hallitus on yhdessä johdon ja koko henkilöstön kanssa ottanut merkittäviä askelia yhtiön uudistamiseksi digitalisaation murroksessa. Hallitustyö on ollut osaavissa käsissä, ja siitä on hyvä jatkaa yhdessä kaikkien postilaisten kanssa, toteaa Pohjola.

Pohjola on toiminut useissa eri johtotehtävissä Nordeassa ja sen edeltäjäpankeissa MeritaNordbankenissa, Meritassa ja Suomen Yhdyspankissa. Hän on toiminut puheenjohtajana ja jäsenenä useissa hallituksissa, mm. Tieto Oyj:ssä. Pohjola toimii tällä hetkellä hallituksen puheenjohtajana Finnvera Oyj:ssä ja Koskisen Oy:ssä ja hallituksen jäsenenä Onvest Oy:ssä.

Hautaniemi on toiminut Oriola-KD Oyj:n toimitusjohtajana vuodesta 2006. Sitä ennen hän toimi GE Healthcare Finland Oy:n toimitusjohtajana ja GE Healthcare IT:n Oximetry, Supplies and Accessories -liiketoiminnan johtajana. Hautaniemi on hallituksen jäsenenä GIRP:ssa ja IFPW:ssa (Euroopan ja Maailman lääketukkukauppiaiden järjestöt) ja on toiminut hallituksen jäsenenä Lassila & Tikanoja Oyj:ssä 2007-2017.

Posti Groupin hallitusta tähän asti johtanut Arto Hiltunen on toiminut yhtiön hallituksessa vuodesta 2010, ensin varapuheenjohtajana ja vuodesta 2011 lähtien hallituksen puheenjohtajana. Valtion omistajapolitiikan mukaan valtion omistamissa yhtiöissä hallitusjäsenten toimikausi on 5 - 7 vuotta. 

- Toimikauteni tuli nyt täyteen, kiitos kuluneista seitsemästä vuodesta kaikille. Vuodet ovat olleet antoisia ja tässä ajassa on tapahtunut paljon. Posti on muuttunut yhä enemmän palveluyritykseksi ja käynyt näinä vuosina läpi perusteellisen murroksen, useita tehostusohjelmia, monia organisaatiouudistuksia, merkittävän kulttuurimuutoksen, luonut kokonaan uuden vision ja strategian, vaihtanut nimensä Itellasta takaisin Postiksi, ostanut ja myynyt monia liiketoimintoja, karsinut omien myymälöiden määrää, uudistanut jakeluaan. Ja tässä vasta murto-osa. Toivotan seuraajalleni menestystä työssä ja hyvää jatkoa kaikille postilaisille, sanoo Hiltunen.

Hallintoneuvosto

Postin hallintoneuvoston jäsenten määräksi päätettiin 12.

Hallintoneuvoston jäseninä jatkavat

Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa Markku Rossi ja varapuheenjohtajana Jani Toivola.

Tilintarkastaja

Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy (PwC). Päävastuullisena tilintarkastaja toimii KHT Merja Lindh.

Hallituksen ja hallintoneuvoston palkkiot

Hallituksen ja hallintoneuvoston palkkiot pysyivät ennallaan. Hallituksen jäsenille maksetaan kuukausipalkkio ja kokouspalkkiot. Hallintoneuvoston jäsenille maksetaan kokouspalkkiot.

Lisätietoja

MediaDesk: puh. 020 452 3366
(ma-pe klo 9.00-16.30)

Posti Group on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta 10 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2016 oli 1 608 miljoonaa euroa. Palvelemme asiakkaitamme Suomessa Posti-nimellä ja muissa maissa Itella-nimellä noin 20 500 ammattilaisen voimin. Kaikki palvelumme Suomessa ovat hiilineutraaleja. www.posti.com.