Emmi, vuoden 2015 trainee

Valmistuin vuonna 2014 diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta, jossa luin tekniikkaa ja tuotantotaloutta.

Olin todella iloinen, kun minut valittiin Trainee-ohjelmaan. Käsitykseni Postista mielenkiintoisena työpaikkana vahvistui heti ensimmäisinä päivinä. Myös Trainee-ryhmästämme muodostui tiivis porukka, jossa jaoimme kokemuksiamme eri puolilta organisaatiota ja saimme tukea toisiltamme.

Trainee-ohjelman alussa jo pääsin nopeasti kiinnostavan ja haasteellisen työn makuun Tuotannon strategisissa kehityshankkeissa. Projektien edetessä sain tehdä paljon erilaisia työtehtäviä ja lisää vastuuta. Olin todella tyytyväinen, kun sain olla mukana kehittämässä uutta ja kehityin samalla valtavasti.

Trainee-ohjelman päätyttyä halusin jatkaa Postissa, koska työt tuntuivat mieluisilta. Onnekseni minut valittiin jatkamaan määräaikaisena samoissa projektitehtävissä ja vuodenvaihteessa minut nimitettiin laatupäälliköksi Tuotannon Strategia ja kehitys -yksikköön.

Minua motivoi toiminnan jatkuva ja laadukas kehittäminen, tekemisen fokusointi olennaiseen sekä mahdollisuus yhteistyössä eri osapuolten kanssa auttaa parantamaan ja selkeyttämään toimintaa. Laatupäällikön tehtävässä pääsen tekemään töitä juuri näistä lähtökohdista.