Paitsi omien tehtäviensä ja tavoitteidensa täyttymisestä, Posti haluaa huolehtia osaltaan myös asiakkaidensa ja työntekijöidensä hyvinvoinnista. Meidän tapamme tehdä sitä on osoittaa tukea valituille kohteille, jotka koskettavat monien ihmisten elämää. Tuki perustuu vuorovaikutteiseen yhteistyöhön, jossa Postilla ei ole pelkästään rahoittajan, vaan myös aktiivisen toimijan rooli.

Valitsemamme sponsorointiyhteistyökohteet heijastavat Postin arvomaailmaa. Ne edustavat vastuullista joukkuepeliä, elämistä ihmisten ja yritysten arjessa ja tinkimätöntä suhtautumista omaan työhön. Olemme olleet mukana mahdollistamassa niin urheilun ja kulttuurin harrastustoimintaa kuin omien alojensa huippuosaajien kansainvälistä menestystä.

Posti on ollut Suomen Palloliiton pääyhteistyökumppanina pitkäaikainen suomalaisen jalkapalloilun tukija aina huipulta ruohonjuuritasolle. Viime vuonna Osoitteena futis -seurakehityshankkeeseen osallistui lähes 50 seuraa ympäri Suomen. Vuoden aikana hanke liikutti lapsia jalkapallokoulujen lisäksi muun muassa noin 400 päiväkoti- ja koulutapahtumassa, ja keräsi uusia harrastajia jalkapallon pariin.

Posti on jo useampana jouluna tehnyt lahjoituksen asiakkaiden ja yhteistyökumppanien joululahjojen sijaan. Jouluna 2015 tukemme meni SOS-lapsikylän kotimaan toiminnalle.

Postin sponsorointikohteista päättää Postin johtoryhmä ja lahjoituksista Postin hallitus. Toimimme vuosittain näiden päätösten puitteissa.


Ota yhteyttä